ihmissuhteet

En oo koskaan ollu hyvä ihmissuhteissa.

Oon kuitenki ollut sen verran onnekas, 

että en oo joutunut olemaan koskaan yksin.

Mulla on aina ollut kavereita, 

vaikka toisinaan olenki tuntenu itseni ylimääräiseks

niin sanotuks kolmanneksi pyöräksi.

En ole koskaan ollut kunnon parisuhteessa. 

Parin kuukauden mittasia kokeiluja on ollut, 

mutta ahdistun niistä aina ja päätän ne suhteet.

Teen niin aina ennen kun jostakin kerkee tulla mulle tärkee.

Testaan uusia ihmisiä kertomalla asioita musta. 

Ja jos ne ei kauhistukkaa ja on silti tukena niin hämmennyn.

En tiedä miten mun pitäis toimia ja ahdistun.

Olo helpottaa vaan, kun katkasen välit.

Mikä mua vaivaa?

paratiisi

''Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin

että vastatuulessakin lentää jaksaisi

Kovat oli ajat ollu hällä takana

mut kuka uskois et' on olemassa

surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran

murheistaan

Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?

Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju

nukkui pois''

-Chisu

viillot

Viilsin.

En kestä.

Pyysin lisäapua, etten viiltäis.

ja sen jälkeen viilsin.

Oon säälittävä.

Ihmiset ahdistaa.

Paha olla.

Voispa vaan kadota.

R69

R69 epäspesifisen syyn aiheuttama sijainniltaan määrittämätön sairaustila.

Diagnoosi herättää hilpeyttä.

BDI:n mukaan keskivaikea masennus.

Olo on pahempi, kun ennen lääkkeitä.

Kävin  aikuispsykiatrian tehostetussa avohoidossa puhumassa.

Mun omaa hoitokontaktia pyritään tihentämään.

Koulusta ei tule mitään.

Väsyttää.

Oksettaa.

En halua syödä.

Säälittävää

Siitä on nyt kolme viikkoa, kun alotin lääkityksen

ja mun olo vaan pahenee.

Tiesin, että aluks voi käydä näin, 

mut en uskonu että olo muuttuu näin pahaks.

Välillä löydän itteni ajattelemasta, 

että kuolisinkohan jos söisin kaikki lääkkeet kerralla

tai että miltä se tuntuis jos laittais jotain metallia pistorasiaan.

Pelkään mun ajatuksia.

Mun pitäis selvitä vielä viikko yksin.

Tuntuu etten pysty siihen.

En pärjää yksin.

Söin tänää pitkästä aikaa kunnon ruokaa 

ja kävin jopa kaupassa.

Vielä pitäis selviytyä suihkuun 

ja lukea tenttiin.

Tuntuu raskaalta.

Mietin miten säälittävä oon, 

kun suihkuun meneminenkin on vaikeeta.

Olisimpa normaali.

Kun mikään ei riitä

Riittämättömyys tunteena syö mun sisintä.

Mä yritän niin kovin. 

Yritän olla tarpeeks hyvä. 

Hyvä ystävä, hyvä koulussa, hyvä urheilussa, hyvä laittamaan ruokaa.. 

Silti musta tuntuu etten mä tee mitään oikein. 

En oo koskaan kenenkään ensimmäinen valinta.

Opiskelen väärää alaa.

 En vaan oo tarpeeksi hyvä sinne minne haluaisin. 

Oon niin pettynyt itteeni. 

Musta tuntuu että oon täysin epäonnistunu ihmisenä. 

Mun elämä on vaa sarja epäonnistumisia. 

Välillä mietin, että miks mä edes elän?

Mikä on mun tarkotus tässä elämässä?

Haluisin vaa sulkee silmät ja nukkuu ikuisesti. 

Haluaisin vaan pois.

Ei musta ole tähän.

Ei musta ole mihinkään.